Kirjoittaja:Juhana Harju | helmikuu 7, 2009

Kumpulanlaakso ja genius loci

Arkkitehtuurissa on käsite genius loci, kirjaimellisesti “paikan henki”. Sillä ei tarvitse ymmärtää mitään yliluonnollista, vaan yksinkertaisesti sitä, että eri paikat ja kaupunkitilat koetaan eri tavoin. Toisin sanoen paikoilla on oma ominaisluonteensa, joka olisi hyvä ottaa huomioon suunnittelun yhtenä lähtökohtana.

Paikan hengen huomioon ottaminen on hyödyllistä ennen kaikkea sen vuoksi, että siten vältytään päälleliimatuilta ratkaisuilta. Paikan hengen aistiminen vaatii tiettyä avautumista kokemaan paikka sen omista lähtökohdista. Se ei ole välttämättä mitään erityisen mystistä, sillä jokainen meistä kykenee havaitsemaan, että oleskelu esimerkiksi kontteja kolisevalla satama-alueella tuntuu erilaiselta kuin oleskelu Nuuksion kansallispuistossa.

Kaupunkisuunnittelun eräänä vaarana on se, että koko kaupungista tulee ikään kuin diffuusia harmaata massaa, jossa talot ja kaupunkitilat näyttävät samanlaisilta eri puolilla kaupunkia. Paikan erityisluonnetta ei näy oikein missään, vaan kaikkia paikkoja leimaa sama teollisen rakentamisen aikaansaama luonne. Samalla autoliikenne ja sen melu on levittäytynyt ikään kuin mattona koko kaupunkiin. On selvää, että sellainen ei ole toivottavaa.

Genius locin huomioon ottaminen on sen oivaltamista, että kaipaamme kaupungissa vaihtelua ja erilaisia kaupunkitiloja. Tarvitsemme moninaisuutta. Koen suunnattomana rikkautena sen, että kaupungissamme on niin toisistaan poikkeavia paikkoja kuin Senaatintori empirerakennuksineen, Suomenlinna linnoituksineen ja Lauttasaaren eteläranta pienine mökkeineen ja aurinkoisine kallioineen.

Minun kaupunkiini sopii myös Stockmannin tavaratalon, Etelä-Esplanadin tai Itäkeskuksen kauppakeskuksen kuhisevaa elämää. Kaupankäynti kuuluu ilman muuta kaupunkiin. Mutta vastapainoksi kaipaan myös rauhoittumisen paikkoja, joissa voin reflektoida elämää, ihailla luontoa ja pohtia vaikka syntyjä syviä, jos niin haluan.

Yksi tällainen paikka minulle on Vallilanlaakson ja Kumpulan kartanon ympäristö. Tällä alueella paikan hengen aistiminen herättää minussa voimakkaan tunteen siitä, että sillä on oma vahva erityisluonteensa. Minulle paikan genius loci kertoo: “Tätä paikkaa pitää varjella; tämän paikan ei saa antaa muuttua samanlaiseksi diffuusiksi massaksi kuin mitä suurin osa muusta kaupungista on.”


Kommentit

  1. Viikolla 9.-13.2.2009 vietetään EU:n uusiutuvan energian viikkoa. Koska aihe on sydäntä lähellä, postaan siitä ensi viikolla lastun pari ja haastan sinut mukaan talkoisiin!

  2. Kiitos kutsusta, Arkitehti. Odotan kiinnostuneena, mitä haaste käytännössä edellyttäisi! Toivottavasti ei sentään sitä, että joudun polkemaan pyörää saadakseni virtaa tietokoneeseeni. ;-)


Jätä vastaus

Sinun kommenttisi:

Aiheet